sunnuntai 3. joulukuuta 2017

Uusi tuttavuus (video)

Tämä teksti voisi alkaa samoin kuin edellinen, meillä oli ihana luminen maisema yhden päivän ja tänään on satanut kuin esterin sieltä, ja kaikki paikat on taas täynnä vettä ja kuraa.


Lauantain ilottelut ja syypää kengän vääntymiseen


Tänään oli kuitenkin loistava päivä lähteä Maarit Raiskion valmennustunnille MP Centerille, Hämeenlinnaan. Maneesissa sade ei haitannut ja pääsin vielä nauttimaan 45 minuutin yksityistunnista. Eilen kuitenkin vähän vastusti, kun oli lähdössä vielä illalla ratsastamaan ja siinä kuntoon laittaessa totesin, että toinen etukenkä on vääntynyt. Ihana kengittäjä vastasi hätäviestiin, mutta ei päässyt paikalle, joten käytin seuraavan puoli tuntia irrotellen kenkää naula kerrallaan. Onneksi Liinatukalla on vahvat kaviot, joten valmennusta ei tarvinnut perua. Maanantain ennustettu pakkaspäivä vaan vähän pelottaa, miten poika parka tarhassa liukastelee ilman hokkeja mokkuraisella pohjalla. Sisään jättäminen on täysin mahdoton ajatus, hevonen sekoaisi siitä täysin.

Takaisin valmennukseen:
Maarit on siis minulle valmentajana täysin uusi tuttavuus, toki hänen olympiaratsastaja-taustansa on tuttu. Lähdimme tunnustelemaan hänen oppejaan avoimin mielin.



Kerroin hiukan hepasta ja sen vahvuuksista ja ongelmakohdista ja aloitimme kevyessä ravissa ympyrällä. Ravasin molempiin suuntiin ja Maarit sanoi tykkäävänsä Liinatukan ravista. Myös muoto oli sopiva ja rennon oloinen. Korjauksia tehtiin ensin ratsastajaan. Kevensin liikaa eteen ja liike piti hakea enemmän polven taakse. Ympyrällä jatkoimme niin, että toisella puolikkaalla piti joko koko hevosta tai vain takapäätä siirtää ulospäin, kuitenkin piti jatkaa kääntämistä ympyrän suuntaan. Tarkoitus oli tuoda sisätakajalkaa paremmin rungon alle ja koska Liinatukka oli vähän jäykkä asettumaan, sain ajatella ensin taivutusta rungosta ja siitä hakea asetuksen. Toimi. Sitten ratsastimme kouluradan muotoista uraa (neliö-maneesissa) ja kulmat piti ratsastaa kuin voltti, askel sai tulla pienemmäksi, mutta tahdin tuli säilyä. Samaa tehtiin vuorollaan molempiin suuntiin.

Sitten tein muutaman voltin, jolla piti myös ajatella sisätakajalkaa hieman alle kun ura lähestyi ja jatkaa siitä avoon. Näin avo alkoikin paljon pehmeämmin ja sujuvammin kuin yleensä. Taas minun piti muistaa istua takataskujen päällä ja kun pääsin painopisteeni kanssa tarpeeksi taakse, alkoi Liinatukka polkemaan paremmin ja löysi tasapainon. Ravin tuli samalla vahva jousto, se oli hieno!

Teimme samalla ajatuksella myös travels-taivutusta eli etuosa uralla (asetus liikkeen suuntaan) ja takaosaa tuotiin hieman sisemmäksi. Maarit totesi taivutusten olevan jopa helppoja Liinatukalle. Tottahan se on, hevonen meni helposti ja vaivattomasti kun tasapaino oli kunnossa.




Jatkoimme sitten hetken vielä ympyrällä ja tarkoitus oli saada nostettua hevosen niskaa pyöreänä ylemmäs. Maarit totesi, että jos koetamme nostaa niskaa heti korvien takaa, saattaa hevonen jäykistyä samalla selästä mutta joka hevosella on yksilöllinen kohta, mitä se pitää mielellään korkeimpana kohtana ja tätä kohtaa halusimme ylemmäs.
Liinatukka alkoi jo väsymään ja en saanut erityisemmin niskaa ylös. Nyt Maarit totesi että pidän jalkoja aika takana ja tämän vuoksi minun on vaikea saada painopistettäni tarpeeksi taakse, jos antaisin pohkeiden tulla vähän edemmäs (istu polven takana), minun olisi helpompi pitää paino oikeassa paikassa. Hän oli niin oikeassa!

Huilitauon jälkeen otettiin laukkaa, ensin haastavampi vasen kierros ja Liinatukka oli koko ajan inasen vahva ja veti minua irti satulasta. Maarit huomasi tämän heti ja hankki meille satulaan kauhukahvan eli alaturparemmin, josta minun oli tarkoitus pitää ulkokädellä ja antaa hevosen vetää hihnaa vasten. Sain totutella vähän ravissa ja tässäkin Liinatukka koetti olla vahva, johon Maarit totesi, että kaikki hevoset, rodusta riippumatta, ovat vahvimmillaan, jos eivät ole taipuneita. siksi olisi todella tärkeää ylläpitää taivutus. Se oli olevinaan hankalaa, mutta Maarit muistuttu, että koska hevonen teki hyvin avot ja sulut, käyttäisin sitä hyväkseni ja ajattelisi avoa taivuttaessani ja kas yllätys, hommahan alkoi toimimaan paljon kevyemmin.

Laukassa olisi tärkeää ylläpitää taivutus myös ja uskaltaa myös antaa pohkeiden ja muun vaikuttamisen välillä pehmentyä, "uskalla hengittää välillä", ja hevonen alkoi toimimaan upeasti. Toki se oli vielä aika matala edestä, mutta laukkaan tuli pehmeyttä ja rauhaa ja kaikki tuntui yhtäkkiä paljon helpommalta. Remmistä pitäminen vaikutti siihen, että aloin pysymäään vahvemmin satulassa ja koko asentoni parani (videolta katsottua) ja Maarit totesikin, että jos hevonen on vahva, joudun pitelemään polvilla ja reisillä enkä pääse vaikuttamaan alapohkeella. Niin totta! Tuntui uskottamalta, että tämä valmentaja todella ymmärsi ongelmani siellä selässä ja miksi en voi vaikuttaa niin "kuin kuuluisi".

Sain valtavasti apukeinoja eri tilanteisiin ja siltikin oikeastaan keskityimme muuttamaan vain paria kohtaa ratsastuksessani. Hyödynsimme myös hevosen vahvuuksia hankalissa tilanteissa. Maarit myös keskittyi ainakin näin ekalla kerralla positiivisiin asioihin, eikä puhunut mitään vinoudestani, joka oli kyllä olkapäiden osalta välillä silmiinpistävä. (video).

Valmennuksesta jäi mahtava fiilis ja kyllähän yksityitunti on todellakin jotain ihan muuta kuin ryhmätunti, tekemistä voi muuttaa lennosta tunnin aikana, pääasia on lisätä hevosen toimivuutta, ei vain selvitä tehtävistä jotenkuten. Näitä selvästikin kullanarvoisia yksäreitä on onneksi luvassa lisää.

Videokooste tunnista täällä

torstai 23. marraskuuta 2017

Istuntaa kehittämässä

Marraskuussa ollaan alati yltyvästä pimeydestä huolimatta päästy tasaisesti treenaamaan. Nyt on kaikilla hevosilla tilsakumit ja hokkikengät, joten lumi ja pakkanen eivät ole este liikutukselle. Sateista huolimatta kenttä on ollut käyttökuntoinen, vaikkakin muutama hetki on vierähtänyt sielläkin ohjatessa pintavesiä pois. Tänään tuulee ja tulee taivaan täydeltä lunta, jotta ne huomenissa voivat taas sulaa pois. Voi tätä Suomen säätä!


Liinatukka pääsi talviturkistaan viikonloppuna ja nyt loppui hikisen hevosen kuivatus, vihdoinkin. Nämä kuvat tammikuulta 2017, mutta klippausmalli on sama.


 Kävin taannoin istuntaopettajani (ratsastus-fysioterapiaa) vastaanotolla ilman hevosta ja saatiin meille molemmille hyvää tietoa kroppani ongelmista. Lantioni on vino eli oikea puoli karkaa edemmäksi ja vasen puoleni on vahvempi. Puolieroista johtuen ratsastus tasapainoisesti on siis välillä haasteellista. Kartoitimme monia muitakin asioita jotka voivat auttaa istuntaopettajaani ohjaamisessani, mutta en ihan kaikkea tässä avaa. Ihmisillä on kuitenkin taipumus ajatella asioita etupuolen tai selän kautta ja tämäkin on istunnan korjaamisessa opettajan hyvä tietää. Muutamia liikkeitä tehdessäni selvisi myös se, tarvitsenko lyhyet selkeät ohjeet vai enemmän tietoa, miksi näin tehdään ja ei ollut kauhea yllätys, että olen ennemminkin analyyttinen ja haluan tietää syvällisemmin asioista. Olen myös vahvimmillani, kun rintakehä ja lantio osoittavat samaan suuntaan, tämäkin ihan tärkeä tieto.

Sain kaksi keskivartaloa vahvistavaa liikettä jotka vievät vain muutaman minuutin päivästä, mutta ovat kyllä melkoisen rankkoja. Näitä pitäisi ehtiä treenaamaan ennen seuraava käyntiä ensi vuoden puolella.

Ensimmäiset ratsastukset kaiken uuden tiedon kanssa oli aikamoista hakemista, mutta Liinatukka kiitti jälleen asennon parantumisesta liikkuen hurjan rentona ja pärskien. Vihdoinkin oikea istuinluu alkaa löytämään paikkansa vasemmmassa kierroksessa. Olen päässyt muutenkin ratsastamaan nyt aika paljon kotona eri hevosia ja koska kaikki ovat melko erilaisia, pääsen kaikkien kanssa kehittämään jotain osa-aluetta muita paremmin. Yksi vahvistaa erityisesti keskivartaloani ja vakauttani, toinen rentoja jalkoja ja käsiä, yhden kanssa on helpompi treenata suoruutta ja tietysti Liinatukka, ihana mersuni, jonka kanssa treeni on kuin kotisohvalla istuisi, tuttua ja ihanaa, vaikka ei sen helpompaa.

Tiistaina käytiin taas Ypäjällä Annan tunnilla ja paljon käsiteltiin istuntaa ja sain paljon uusia hyviä juttuja. Vaikutusta saattoi olla Richard Whiten kaksipäiväisellä Ypäjän vierailulla, jonka perään tunti oli. Hänhän on aikamoinen istunta-expertti ja olisi ollut ihana päästä seuraamaan klinikkaa, mutta aina ei vaan pysty repeämään joka paikkaan, ikävä kyllä.

Ohjat: molemmilla ohjilla on oma tehtävänsä. Sisäohja vaikuttaa kaulan alalinjaan ja pyöristää sen, ulko-ohja vaikuttaa ylälinjaan, säätelee vauhtia ja tietä. Sisäohja vaikuttaa tällöin aika alhaalla ja ulko-ohjaa taas voi käyttää nostavasti, käytön jälkeen kädet palautetaan omille paikoilleen. Se ohja myötää, minkä apuun hevonen vastaa.

Ihanan selkeää ja Liinatukka toimi näillä ohjeilla kuin ajatus. 

Istunta: hevonen haluaa meidät heti sään takana olevaan kuoppaan, joka on selän heikoin kohta. Meidän tulee istua vähän taaempana, mahdollisimman lähellä hevosen leveintä kohtaa, selkälihasten päällä. Tällöin reisi tulee lähelle hevosta.

Tämän fiiliksen olen kokenut aiemminkin, mutta nyt joku sanoi sen ääneen ja sinne on siis lupa hakeutua. Siellä on todella hyvä istua," vähän taaempana" ja Liinatukka ainakin tasapainottuu ihan silmin nähden. Ehkäpä ilman satulaa mennessä tuo on juuri sellainen luonnollinen kohta istua?


Nämäkin vuoden takaisia kuvia joulukuun alusta 2016. Nyt on pellolla vähän vähempi korkeaa kortta, onneksi :)


Olin valmennukseen mennessä fyysisesti jo aika väsynyt päivän hommista ja tuntui että ylävartaloni ei jaksanut olla tarpeeksi jäntevä. Sain paljon huomautuksia että koko selkälinjaa taaemmaksi ja hartiat kauemmaksi kädestä. Hyviä ohjeita ja ihanaa että Anna jaksoi niistä koko tunnin huomauttaa. Nyt kotona pitää keskittyä näihin kunnolla paremmissa voimissa.

Loppua kohti hevonen parani aina vaan ja saimme kommenttia suuresta editymisestä, nyt tuo rentous ja muoto pitäisi alkaa löytämään myös eri tehtäviä tehdessä ja tiedän että alkuun tulee takapakkia mutta silti niin ihanaa, sairaslomista huolimatta me ollaan menty eteenpäin!


keskiviikko 8. marraskuuta 2017

valmennukset kurjan syksyn ilona

Sadejaksosta on selvitty ja olen enemmän kuin tyytyväinen tarhoihin ajettuun hakkeeseen. Hevoset tykkäävät oleskella siinä kuivalla ja pehmeällä alustalla ja kurakelillä sitä jakaa heinätkin mielellään hakkeen päälle, eipä ainakaan maata joudu heinän mukana suolistoon.




Hake vasta levitettynä, alue noin 50-60m2 ja paksuutta parikymmentä senttiä. Haketta sai myös toisen portin alue sekä tammojen tarhaan sitä laitettiin tarhan korkeimpaan kohtaan, sopii vaikka mukavaksi makuupaikaksi ensi kesää ajatellen.


Punainen poni esittelee uutta haketta


Seuraava projekti tuleekin olemaan kentän parannus. Tässä on mennyt jo vuosia kun viimeksi sinne on ajettu lisää hiekkaa ja uskon että tällä parannuksella selvitään taas tulevista kurakeleistä vähän helpommalla. Kentän pohjahan on alkujaan filleriä ja siihen lisättiin pari vuotta perustamisen jälkeen karkeampaa hiekkaa ja sillä tavalla pohja onkin toiminut erinomaisesti, ei rullaa, upota tai ole kova. Ainoastaan kuivuttuaan menee runsaasta vesisateesta velliksi, mutta karkea hiekka ei niin sido vettä, joten toivotaan että tämä ratkaisu toimii tälläkin kertaa. Nyt vaan odotellaan sopivia pakkaskelejä.

Vaikka kelit eivät ole suosineet ratsastuksia, ensin tilsojen vuoksi ja sitten sateiden vuoksi on kenttä ollut ikävä eikä nuo yöpakkasetkaan ole tilannetta parantaneet kentän ollessa aamupäivällä koppura. Aina kun ei voi valita päivän parasta ajankohtaa ratsastukseen. Kaikista näistä koettelemuksista huolimatta käyntiratsastusten ohessa ehdimme käymään tutun Saaran istuntatunnilla ja oman valmentajan silmän alla vasta/jo toistamiseen tämä syksynä.


Talvikelit kesäkengässä oli kiva viettää laitumella, ratsastusta ei uskaltanut edes harkita



Istuntatunnille mentiin viikon vapaan ja parin käyntipäivän jälkeen ja etukäteisarvio oli, että hevosella on virtaa kun pienessä kylässä vaan miten kävikään? Rauhallinen ja rento kaveri kunhan huolehdin omista silmistäni, ei pidä katsella muuta kuin eteenpäin hevosen korvien välistä niin ei se hevonenkaan tuijottele mitään.
Mietimme taas vinouttani ja hyvä ajatus, vie vasen polvi mahdollisimman kauas oikeasta olkapäästä saa minua hakeutumaan oikeampaan asentoon. Lisäksi tajusin, että vasemmassa kierroksessa jään vasemman istuinluun päälle ja hevonen punkee lapa edellä ulos, pieni korjaus niin, että oikea (ulko) istuinluu tuli lähemmäs selkärankaa ja heti oli suorempi hevonen. Tämän kun vaan aina muistaisi käytännössä! Erittäin hyvä ja varmasti paljon omaan ratsastukseeni vaikuttava neuvo oli koskien lonkan koukistajia. Ne pitäisi saada rennoiksi erityisesti kootessa ja siitä eteenpäin lähtiessä ja jo se, että keskityn pitämään kyynärtaipeeni rentona, rentouttaa lonkan koukistajia, ne jostain syystä toimivat yhdessä ja samalla toki rennompi käsi parantaa yhteyttä hevosen suuhun. Paljon siis taas asiaa mietittäväksi!

Tämän lisäksi suuntaan huomenna ilman hevosta saman fysioterapeutin vastaanotolle ja mielenkiintoista kuulla mitä kropasta löytyy, millaisia jumppaohjeita kenties saan ja miten tämä vaikuttaa tuleviin istuntatunteihin. Ihana talvi edessä pistää omaakin kroppaa kuntoon :)

näinkin talvisia kuvia on saatu jo




Eiliselle Annan tunnille lähdettiin vastaavissa asetelmissa, kävelypäivien jälkeen, edellisestä laukasta pieni iäisyys. Onneksi tunti oli hiukan leppoisampi, mutta varmasti ihan tarpeeksi rankka hevosellekin. Tavallaan kaikki meni vähän sinne päin, mutta ei ihan täydellisesti onnistunut mutta lopputulemana saatiin kuitenkin kehuja! Laukka oli hienoa, hevonen ei enää painu tyhjäksi edestä, vaan sillä on energiaa ja kuitenkin kantaa itsensä. Ravissa muoto on hyvä, asetusten kanssa vielä painitaan, ne tulisi löytyä nopemmin ja ajoittain hevonen tuli aika vahvastikin käsille, mutta "vanha ohje" siirtele hevosen kroppaa eri asentoihin sai tilanteen aika kivasti aina riidattomasti ratkeamaan.

Pimenevä syksy ei tunnu nyt yhtään niin ikävältä, kun on paljon asioita mitä odottaa. Istuntarteenit, hiekkaa kentälle ja vielä uusi valmentajatuttavuuskin tulossa tällä vuodelle. Pitää motivaation sopivasti katossa.

maanantai 16. lokakuuta 2017

Uusia alkuja

Syksy tekee tuloaan ja tällainen sateinen vapaapäivän aamu onkin vaihteeksi mukava käyttää blogia kirjoitellen. Kovasti olen laiskaksi kirjoittajaksi tullut mutta ei vielä kokonaan luovuteta :)

Valmennus pitkästä aikaa

Syksyn ensimmäinen valmennus on Liinatukan kanssa takana ja ihmeen hyvin me molemmat jaksettiin. Saimme kehuja muodon parantumisesta ja sitähän tässä onkin oikeastaan koko kesä treenattu mutta neljän kuukauden tauko näkyi kyllä siinä, että paljon tuli huomautuksia omasta asennostani. Käsiin oli taas livennyt pientä jännitystä ja ohjasotteen tulisi mennä enemmän ulospäin.

Teimme avotaivutusta, jonka sisällä siirtyminen käyntiin ja takaisin raviin ja laukassa vähän temponvaihteluita. Laukassa muutokset oli meillä nyt pieniä mutta oikeassa laukassa tuli hyviä hetkiä, kun hevonen rehellisesti kantoi rintakehäänsä, se konkreettisesti kohosi. Vasen laukka jäi etupainoisemmaksi ja vanha ongelma, käsillä roikkuminen, nosti päätään. Sain kuitenkin pidettyä omat ajatukset kasassa ja Annan ohjeiden mukaan en lähtenyt vetokilpailuun (paitsi alussa...) vaan pehmeällä taivuttelulla ja ulko-ohjan pidätteillä otin hevosen lyhyemmäksi ja enemmän omille jaloilleen. Onnistumisesta ja omasta rentoudesta ongelmatilanteesta jäi hyvä fiilis, vaikka mitään superlaukkaa ei vielä esitettykään.

Liinatukka oli myös selvästi tohkeissaan valmennuksiin paluusta, eikä ajoittan malttanut pysyä nahoissaan, yksi pukkikin saatiin laukkailun tohinassa aikaiseksi. Kiva kuitenkin nähdä, että hevosellakin oli innostunut ja positiivinen fiilis läpi valmennuksen.




Pimeää maastoilua

Sellainenkin uusi aluevaltaus on viime aikoina tehty, että aloimme vähän sattuman kautta maastoilemaan pimeässä. Juttu sai alkunsa siitä, kun kerran läksimme liian myöhään liikenteeseen ja saimmekin tulla aika ravia tallille, että emme olisi jääneet metsään pimeyden ja sateen keskelle. Suunnilleen seuraavana päivänä mieheni keksi ostaa itselleen huikean tehokkaan otsalampun jota pihamaalla esitteli ja minähän heti keksin, että kokeillaanpa tuota maastossa. Liinatukka joka hämärässä kovasti säpsyy ja jumittaa olikin pimeydessä kuin kotonaan ja pimeässä maastossa saa mennä omassa kuplassaan, muu maailma ikään kuin katoaa. Tokikaan emme vielä ole menneet autoteille, sillä autojen valokeilat voivat olla alkuun pelottavia, mutta rauhallisilla metsäteillä on ollut ihanaa, jopa vesisateessa. Normaalisti talven maastoilut ovat rajoittuneet viikonloppuihin ja vapaapäiviin niin tämä uusi aluevaltaus antaa paljon lisää maastoilumahdollisuuksia, mukavaa.



Uusi hevonen

Meille muutti pari viikkoa sitten uusi suokkitamma. Tämä uusi tuttavuus tuli ylläpitoon ja mahdollisesti hyvin pitkäksikin aikaa ja tämän punaisen tamman olisi tarkoitus tehdä opetustunteja, käydä ehkä myöhemmin oppilaiden kanssa kisoissakin, hyvin koulutettu kouluratsu kun on ja ehkäpä tämä II-palkinnon ktk-tamma mahdollistaa uudet varsahaaveetkin. Aika täydellinen paketti siis!
Tammasta kuullaan blogissa ehkä enemmän omien ratsastuksieni muodossa ja katsotaan niitä varsajuttuja sitten keväällä uudelleen :)



Hakkeesta iloa

Kuralta ei voi välttyä kukaan tämän syksyn sateissa jos hevoset ovat tavallisella maapohjalla ja mekin saatiin kokeiluun yksi erä haketta ja reilu 30cm kerros on ollut portin seutuvilla hevosille mieleen. Siinä on hengailtu, syöty ja nukuttu ja onhan se puhdas ja pehmeä kavioiden alla. Heti kun vähän kuivahtaa, toivottavasti jo tällä viikolla, saadaan haketta vielä lisää. Vähän hoitoahan se vaatii, lannat on kerätty useaman kerran päivässä siitä pois ja vasta aika näyttää kunka hyvä ja pitkäaikainen ilo tästä tulee. Juuri nyt kuran keskellä on ihanaa, että hevosilla on kuiva mukava paikka.


maanantai 11. syyskuuta 2017

Kesän jälkeen

Taukoa kirjoittamisesta on ollut neljännesvuoden verran. Tuntui että kesä sisälsi pelkkaa odottamista ja oli vaikea kirjoittaa tänne mitään.




Varsaa odotettiin niin kovasti. Laskettu aika oli heinäkuun lopulla ja heinäkuun puolivälistä tehtiin olkikarsinaa ja vähän lähempänä kävin jo öisinkin vilkaisemassa tammaa, loppujen lopuksi viiden viikon ajan. Aina ihmettelin tamman niin pientä mahaa, mutta maha kuitenkin kasvoi ja levisi koko kesän ja uskoin pienuuden johtuvan siitä, että tamma oli ekakertalainen.

Monia iltoja koetin kuunnella varsan potkuja, lueskelin netistä varsomisista ja välillä epäilin ettei tamma ole edes kantavana ja hetken päästä olin taas ihan varma että on siellä varsa. Lopulta odotusta oli kestänyt jo kuukauden yli lasketun ajan ja oli aika pytää eläinlääkäri viimein tarkistamaan tilanne, sopivasti juuri ennen Suomenhevosten kuninkaallisia. En haluaisi viettää enää sitä viikonloppua hälytysvalmiudessa turhan takia.

Niin sitten kävikin. Vatsa oli iso, laidunruohosta, ja tamma tyhjä. Jossitella voi, koska tamma oli varsansa luonut, mutta se ei tuo varsaa takaisin joten antaa olla. Vaikka tätä osasi jo odottaa niin silti pieni toivo eli, että varsa olisi vielä menossa mukana. Tämän jälkeen haaveet omasta varsasta haihtui savuna taivaalle. On outoa menettää jotain, mitä ei ole koskaan ollutkaan. Oli vain unelma varsasta ja unelmaksi se jäi.

Tamma valloitti meidät kaikki ihanalla hyväntahtoisella luonteellaan ja sen kanssa tuli vietettyä paljonkin aikaa, varsaa odotellessa. Päätin kuitenkin laittaa tamman myyntiin, sillä nythän se olisi vähän turha ja vaatisi ainakin säännöllistä ratsastusta ja koulutusta. Muuten ihana tamma vaan peitsasi tosi paljon, välillä ravia ei löytynyt juuri ollenkaan joten totesin, että joku muu kuin varsinainen ratsun ura voisi olla tammalle parempi. Niin sitten löytyi yllättävänkin nopeasti koti, jossa tamman sukua ja luonnetta arvostettiin ja se pääsisi (toivon mukaan) tekemään varsoja.

Hyvästien jättäminen oli yllättävänkin vaikeaa, ehkä siinä konkretisoitui sekin, että varsaa ei todellakaan enää tule ja yllättävän paljon sitä ehtii kiintyä hevoseen, vain viidessä kuukaudessa.

Tamma siis lähti, mutta unelma varsasta jäi elämään. Aina tulee uusi kevät.





Myöskin Liinatukka sairasti koko kesän, ensin vähän kuumetta ja kunnon yskää podettiin hetken aikaa ja kun treenien piti jatkua, se saikin mojovan potkun takareiteen ja lihaksiin muodostui arpikudosta. Tätä lähdettiin sitten klinikan kautta hiljalleen kuntouttamaan ratsastaen ensin suoraan ja varovaisesti kaarroksia lisäten. Tällä hetkellä on tehty pääty-ympyröitä ravissa, laukattu suoraa uraa ja tietysti maastoiltu.

Treeneissä on harjoiteltu erityisesti muotoa, välillä kaulanarun kanssa, välillä ilman satulaa ja siis muotoa on vaihdeltu erityisesti käynnissä, missä se on vaikeaa ja koetettu saada alakaulan lihakset supistumaan ja yläkaula vahvemmaksi, siinä ihan kivasti onnistuen.

Myöskään 10 viikon laukkaamattomuus ei ehtinyt tekemään hallaa vaan hevonen on hurjan kiva myös laukassa. Ainoa probleema on meidän molempien romahtanut kunto. Tästä on suunta vain ylöspäin :)

torstai 15. kesäkuuta 2017

Kaulanaru käyttöön

Viime valmennustunnilla tuli puhetta siitä, kuinka Liinatukka vielä käynnissä painaa alakaulaansa vahvaksi ja se pitäisi saada sieltä ylös. Olenkin sen tuntenut, että usein käynnissä kaula tuntuu jäykemmältä ja on vaikeampi saada apuja läpi. Tätä alakaulan nostamista / supistamista vähän treenasimme niin että sain hyvän pohjan jatkaa treenejä kotona.



ero on kuin yöllä ja päivällä. Yläkuvassa alakaula supistuu ja alakuvassa alakaula painuu.


Heti seuraavana päivänä menin ilman satulaa ja otin "Kyran kaulanarun" käyttöön. Nyt oli todella paljon hyötyä sitä, että kentällämme on peili. Kaulanaru oli siis ulkokädessäni ja se esti myös jäämästä kiinni ulko-ohjaan, jos hevonen tuli vahvaksi, sillä kaulanaru esti liian vahvan tuntuman syntymisen ja näin työ oli pakko tehdä istunnalla. Peilistä seurasin muodon kehittymistä ja yllätyin, kuinka ylös se niska piti saada, ennenkuin hevonen oikeasti supisti alakaulansa. Samalla yläkaulan lihakset vahvistuivat ja yhtäkkiä minulla olikin paljon enemmän hevosta edessä.


käynnissäkin ero on aika vaikuttava ja vielä suurempi ero tuntuu sinne selkään. Alakuvassa siis alakaula vahvana.


Kun ruohonapostelu on todettu hyväksi palkinnoksi, niin nytkin oikean muodon löytyessä palkitsin pienellä ruohotauolla ja tein saman toisesta suunnasta. Sitten lisäsin pysähdyksiä peilin kohdalle niin että kaula pysyi kannettuna niin pysähdyksen kuin liikkelle lähdönkin ajan. Tästä taas ruohopalkinto. Tästä jatkettiin ravi-käynti siirtymisiin taas valvoin niskaa ja kaulaa. Huomasi, että olimme harjoitelleet paljon pysähdyksiä aiemmin, sillä Liinatukka tarjosi ravista mielellään pysähdystä.

Olen huomannut, että kun työskentely väkisinkin pilkkoutuu pienemmiksi hetkiksi napostelutaukojen myötä, on hevosenikin äärimäisen rento ja hyväntuulinen. Eikös se ihmisistäkin ole aina mukavaa, kun on jotain mitä odottaa? Ehkä paras palkinto, minkä ratsastaja voi saada on minusta tyytyväinen, oikein liikuva hevonen ja kun sinä ravissa itsensä kantaen hevoseni alkoi hengittämään ravin tahtiin, kuin vatsalihasliikettä tehden ja hengitystä mukaili tyytyväinen pärinä, korvat lurpattaen ei tämäkän ratsastaja voinut olla onnellisempi. Me todellakin tanssimme yhdessä silloin.


kumpi kuva miellyttää enemmän sinun silmääsi? alakuvassa tehdään "oikeita töitä"


Liinatukka ymmärsi kaulanarun idean tosi hyvin ja aionkin pitää sitä nyt toistaiseksi treeneissä mukana. Suunnittelin kiinnittäväni sen satulan kauhukahvaan niin että se pysyy turvallisesti mukana silloinkin, kun en käytä sitä ja tarpeen mukaan voin sen (mm. käynnissä) ottaa avuksi.

ravissa on työskennelty jo vähän kokoamistakin ja vaikka tässä kuvassa ratsastaja joutuu vähän pidättämään näkyy kokoaminen takaosan laskemisena.


Parin päivän päästä onkin sitten seuraava kilpailukoitos kun startataan Kisaviikoilla perjantaina ja sunnuntaina. Siellä ei kaulanaru ole apuna, mutta toivotaan, että viksu hevoseni muistaa opit. Sillähän on tänään myös syntymäpäivä ja ainakin ihmisille on kakkua tiedossa, Liinatukka saa juhlan kunniaksi vapaapäivän. Herra täyttää siis jo 12 vuotta.


laukassakin alakaulan ja rintakehän kantaminen näkyy komeampina kaulalihaksina.

tiistai 13. kesäkuuta 2017

Ravurista ratsuksi osa 4.

Työntäyteinen kuukausi takana tamman kanssa. Ratsastuksesta on tullut jo rutiini ja tamma rentoutuu kerta kerralta. Annetaan nyt tammalle työnimeksi vaikka "Sorja-neiti", kun hän on kovin siro ja kevytrakenteinen näihin meidän muihin suokkeihin verrattuna :)

 kuvat viime viikolta




Sattui siis niin, että tyhjänpantiksi jäänyt Wintecin Isabell Werth satula sopi Sorjalle kuin hansikas, kun vaihdettiin sopiva kaari ja sillä on sen jälkeen ratsastettu. Viimeksi pohdin tamman hätäilyä selkään nousussa ja nyt olen ottanut tavaksi mennä uudelleen selkään, jos tamma on kiireinen ja vähän rauhaton. Toisella kerralla otetaan ehkä pari askelta eteenpäin mutta ollaan selkeästi jo rauhallisia.

Alkuun satulassa ihan jalkojen laittaminen jalustimiin oli jännää, joudunhan siinä väkisinkin liikuttamaan jalkaa kylkeä vasten ja tämä aiheutti herkässä tammassa heti liikehdintää, ikän kuin pienikin hipaisu olisi merkki liikkua tai väistää. Niinpä sitten heiluttelin jalkoja sivusuunnassa ensin yhtä kerrallaan ja sitten molempia ja vasta selkeä painallus molemmilla jaloilla tarkoitti eteenpäin menoa. Aika nopeasti Sorja tämän tajusi, mutta aina se ihan ensimmäinen jalan heilautus aiheuttaa edelleen pientä liikehdintää.


aina ei kaikki mene kuin elokuvissa, yläkuvassa pientä protestia ja alakuvassa on vahdettu peitsille :)


Kentällä alkukäynnit tehdään edelleen melko vauhdikkaasti, mutta ihan jo järkevässä vauhdissa, joten pitkin ohjin voi jo mennä. Käynnissä käännän paljon istunnalla ja pohkeella erilaisia reittejä ja ennen ravaamista Sorja on herkempi ohjastuntumalle ja saattaa sitä protestoida päätä heiluttamalla. Ravailu tasoittaa ja sen jälkeen tuntuman hyväksyminen on parempaa. Otin myös alaturparemmin käyttöön tamman aukoessa välillä turhan paljon suuta. Vaikka jätänkin alaturpiksen melko löysälle, on sillä ollut hyvä vaikutus, suu on rauhoittunut.

ratsastajan vanha pahe, tiukka etukeno, on herkässä tämän kanssa


tällainenkin hevonen opettaa ratsastajaansa. Herkkyyttä, rentoutta ja tasapainoa. Epäonnistun ja onnistun joka kerta.


Tiesin, että ratsain tamma tarjoaa peitsiä, mutta olihan se melkoinen yllätys, kun ensimmäisellä kerralla kun piti ravata, tamma tarjosi vain peitsiä ja laukkaa. Tästä viisastuneena minulla onkin ollut nyt kolme ravipuomia kentän pitkän sivun keskellä ja lähestyn puomeja käynnissä ja nostan ravin vasta puomilla. Näin saadaan ravi nousemaan ja ravi jatkuu joskus jopa toista kierrosta, joskus vain 10 metriä puomien jälkeen. Tasapaino rikkoutuu helposti. Jos Sorja vaihtaa laukalle, en korjaa mitenkään, mutta peitsistä pyydän aina käyntiin. Alkuun mentiin aika kovaakin ja siirtyessä käyntiin joutui aika paljonkin pidättämään mutta tamma on viisas ja alkaa jo itse hidastamaan peitsistä, kun vähän istunnalla jarrutan. Olen myös huomannut, että normaalina pitämäni ohjastuntuma ravissa on liikaa, tamma vaihtaa peitsille ja ohjan täytyy olla hyvin köykänen. Samoin istunnan pitää olla kovin pehmeä ja kaarteessa jos en ole aivan suorassa, tuloksena on usein laukka tai peitsi.




Olen naureskellut, että kun nuoren hepan kanssa lähdetään opettelemaan ratsun hommia, yleensä ravia ei tarvitse erikseen opettaa, mutta me lähdemme "takamatkalta", ensin pitää opetella ravaamaan, että voidaan tehdä yhtään mitään. Onneksi kuitenkin on käynti. Siinä harjoitellaan varovasti asettumista, ohjan seuraamista, pohkeesta taipumista... Nämä kaikki voisi olla lainausmerkeissä, koska kaikki on vielä hyvin paljon sinnepäin.

Laukka on Sorjalle kuitenkin helppoa, välillä takapää ei ihan puhtaasti laukkaa, mutta vauhti ei kiihdy ja tarhassa taas laukka näyttää ihan laukalta. Ratsastaja tekee asioista monimutkaisia, ainakin tässä tapauksessa.




Usein kuulee, kuinka ex-ravurit inhoavat "kouluvääntöä" mutta Sorjasta ei mitenkään huomaa, että kentälle meno olisi vastenmielistä. Työ on varmasti sille välillä vaikeaa mutta asenne on kohdallaan. Tamma on hyväntuulinen ja tulee aina tarhassa vastaan.  Myös masu on alkanut selvästi kasvamaan, vaikka sitä ei ehkä vielä kuvista huomaa, koska se leviää enemmänkin sivusuunnassa. Varmasti eletään viimeisiä aikoja, kun ravia voidaan harjoitella, mutta paljon voi tehdä senkin jälkeen käynnissä. On kiva pitää työnteon rutiini mahdollisimman loppuun asti niin on helpompi jatkaa töitä kun varsa on vierellä.